keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Aktiivinen päivä

Meillä alkoi pojun kanssa tänään muskari :) Ensi viikolla pojalle tulee täyteen 11kk, mutta opettajan mielipiteen perusteella valittiin ryhmä, jossa on 1-2-vuotiaita. Oli kyllä oikein mukava käydä pitkästä aikaa muskarissa. Meitä oli 16 aikuista lapsineen ja kova oli meno, kun suurin osa jo käveli ja temmelsi menemään. Samaan ryhmään sattui myös kevään muskariryhmästä pojun kanssa samana päivänä syntynyt pikkumies sekä minun työkaveri puoli vuotta vanhemman poikansa kanssa. Oli mukava ylläri, kun yhteyttä ei olla nyt mammalomilla kovin tiiviisti pidetty :)

Muskarin jälkeen syötin pojan ja laitoin sitten vaunuihin päikkäreille. Ite pyörin parisen tuntia kaupungilla palauttamassa pari vaatetta, ostamassa liikunta- ja kulttuuriseteleitä ja syömässä pienoisen välipalan. Soittelin myös lääkärille tulevaa reissua koskien hepatiitti-rokotteesta. Mulla jäi raskauden takia ottamatta se kolmas ja viimeinen pistos tuosta rokotesarjasta ja hoitaja nyt ainakin oli sitä mieltä, että elimistö muistaa tämän ja ei tartte ottaa kuin se kolmas (R, kysäisehän sinäkin, että onko teillä millainen aika niistä edellisistä, et tartteeko teidänkään ottaa kaikkia..) eikä kaikkia kolmea alusta. Pitää vielä resepti uusittavaks, niin pääsee sitten hakemaan piikin mahdollisimman nopeesti :)

Eilen kävin salilla päivällä ja iltapäivällä kipaistiin vielä koko perheellä lenkillä :) Ahkera päivä. Huomenna meinattiin lähteä patikoimaan luontopolulle tuohon lähelle ja paistamaan sitten laavulle makkaraa :)

Perjantaina menen salilla pilates intro -tunnille vähän tsiigailemaan, että millaista se pilates on ja kiinnostaisiko se niin paljon, että alkaisin käydä tunneilla :) Lauantaina pakataan kimpsut ja kampsut ja pyörähdetään yöks mun porukoille.

Nyt suunnitellaan miehen sisarusten kanssa (tai no me miehen kanssa suunniteltiin, sisarukset ei oo vielä vastanneet viestiin), että mentäis kattomaan Sami Hedbergin show porukalla :) Soitin jo porukoille ja lupautuivat mielellään lapsenvahdeiksi sille iltaa. Pitää kattoa, mentäiskö sitten kahdestaan, jos sisarukset ei innostu asiasta :) Meillä oli joskus aiemmin puhe, että vois lähteä porukalla, mutta pitää kattoa tuleeko tämä nyt liian lyhyellä aikataululla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti